Jokainen kissa on yksilö
Vinkkipankki
Kysy asiantuntijalta

PERFECT FIT™ KISSANHOITO

Pehmeästi uuteen kotiin

Suuri hetki on käsillä ja ihastuttava uusi perheenjäsen on juuri saapunut. On tärkeää, että pikkukissa tuntee olonsa tervetulleeksi alusta alkaen. Voit auttaa iloista touhutassuasi sopeutumaan uuteen kotiinsa monin tavoin.

Vaikka ymmärrettävästi olet jännittynyt, tulokkaasi on vielä enemmän ymmällään. Kissat – pienetkin – ovat tapojensa orjia eivätkä pidä muutoksista. Niinpä muutto uuteen kotiin voi olla pikkutiikerille varsinainen koettelemus, etenkin jos sillä on vain vähän elämänkokemusta ja itseluottamusta. Jos yliarvioit pikkukissaasi tässä vaiheessa, se voi myöhemmin johtaa käytösongelmiin.

Mutta ei hätää, muutamilla pienillä asioilla pääset jo pitkälle. Yritä tehdä kaikki mahdollisimman mukavaksi jo matkasta alkaen. Ota pentusi vanhasta kodista mukaan huopa ja aseta se kissasi kantolaatikkoon ja sitten sen petiin. Kissasi yhdistää huovan tuoksun tuttuun ja turvalliseen ja tuntee itsensä huomattavasti onnellisemmaksi.

Tietyt tuoksut, joita kutsutaan feromoneiksi, saavat pentusi tuntemaan olonsa mukavaksi. Synteettistä feromonia sisältävän suihkeen saat eläinlääkäriltäsi ja kun suihkutat sitä joihinkin paikkoihin kotonasi, vähennät kissasi tuntemaa stressiä. On olemassa myös pistorasiaan työnnettäviä feromonihaihduttimia.

Älä rasita pentuasi liian monilla uusilla kokemuksilla, vaan anna sen tutustua uuteen maailmaan huone kerrallaan. Pidä se ensimmäisen yön tai jopa muutaman ensimmäisen vuorokauden ajan samassa huoneessa. Varmista, että huoneessa on hiljaisia piilopaikkoja ja suihkuta huoneeseen feromonia tai työnnä pistorasiaan feromonihaihdutin. Vasta kun uusi ystäväsi on kotiutunut huoneeseen ja merkannut sitä hieromalla huonekaluja, voit päästää sen laajentamaan elinpiiriään. Älä kiirehdi, vaan päästä se yhtenä päivänä korkeintaan yhteen uuteen huoneeseen. Pidä talo hiljaisena ja muut eläimet poissa näköpiiristä. On tärkeää pitää aluksi loitommalla myös lapset ja innokkaat aikuiset. Kun seuraat näitä askeleita, ei kestä kaukaakaan kun herkkä pikkuisesi on kuin kotonaan ja ihana osa perhettäsi.

Jos kodissasi on jo kissa, noudata edellä mainittua menettelytapaa. Jätä kissat ensin yksin eri huoneisiin, niin ne voivat merkata reviirinsä hieromalla huonekaluja. Vaihda sitten kissojen paikkoja keskenään, niin ne voiva tutustua toistensa tuoksuihin ja ovat sitten valmiimpia tapaamaan toisensa. Muista, että ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.

 

 

 

 

 

 

 

«  takaisin alkuun

seuraava vinkki  »

 

 Yksityisyyden suoja  Juridiset ehdot  Tiedoksi vanhemmille  Sivuston haltija  Tiedote toimintaperiaatteistamme  Kuluttajapalaute
 © 2008 Mars, Incorporated. Kaikki oikeudet pidätetään.  ®/TMPerfectFit, Trademark of Mars, Incorporated and its affiliates.